Pesän uudelleensisustus a la Inanna

risupesa

Pikkuhiljaa on pöntön suuaukolle muodostunut jonkinlainen risupöheikkö, joka ilmeisesti yrittää olla munkkiarattipesän “eteinen”. Mietin hetken, miksi munkit eivät käy pesässä enää ja sain facepalmata huomatessani, että ne pällit olivat asetelleet kaksi risua suoraan suuaukon eteen niin, ettei pesään enää päässyt. Selitti tämänpäiväisen poikkeuksellisen äänekkään kärinän. Tsekkasin myös, mitä kaikkea pesään olikaan päätynyt. Siellä oli tikkuja, risuja, sulkia… ruoantähteitä… ja muuta mukavaa. Lisäksi huomasin, että syömäpuikot, jotka Roki oli roudannut pesään, olivat kadonneet pois. Olin nähnyt Inannan aiemmin tiputtelevan niitä veks pesästä, mutta en tiennyt, että se dissasi miehensä sisustusmaku niin paljon, että pisti sen täysin uusiksi. Vähin äänin siivosin mädäntyvät paprikat pois pöntöstä ja kerroin nätisti kaksikolle, että ruoka viedään pesään sitten, kun siellä on poikasia – ei vielä.

munkkipontto

Ravintoasioita ja adoptiomuna

Kirjoittelin ravinto-osioon hieman tekstiä ja uudistin bannerin. Nyt näyttää hieman paremmalta!

Neitokakaduni pukkasivat munan lattialle, ja koska siitä ei ole tulossa mitään, päätin antaa sen Nannalle ja Rokille harjoituskappaleeksi. Kumpainenkin on viettänyt munan saamisen jälkeen huomattavasti enemmän aikaa pesässä päästellen onnellista kurinaansa. Ehkä ihan hyväkin hieman treenailla tuota munien kanssa toimimista, sillä se ei ole aiemmin ollut ihan hallussa. Aikaisemmin webkamerasta seuratessani pesää näytti siltä, että Inanna jaksoi hautoa maksimissaan 20 sekuntia ja Roki ei edes tiennyt mitä tehdä, vaan pyöritteli munia jaloissaan kuin jalkapalloja.

Kesällä Roki osoitti isällisen tietämyksensä vierittäen neitokakadujen kolmen munan vierelle hieman aviaarion pohjalle pudonnutta perheenlisäystä…

viinirypale

Ystävääni lainatakseni: “Olisikohan siitä syntynyt rusina…”

Munkkiarattien elämää

Pistinpä viimein tämän bloginkin toimimaan! :) Sivustolla kirjoitellaan kaikenlaista munkkiarateista. Lisäksi kerron oman pariskuntani, Rokin ja Inannan, touhuista.

Tällä hetkellä kaksikko väsäilee pesää. Tarkoitukseni on tarjota mahdollisuus “puoliksi luomuun” pesään, eli pöntön lisäksi emot saavat rakentaa risuista ja tikuista osan pesästä.  Munkkiaratithan tekevät pesäänsä luonnossa kolme kammiota: eteisen, “makuuhuoneen” ja pienten poikasten kammion perälle. Roki ja Inanna työstävät jonkinasteista eteiskäytävää ilmeisesti tällä hetkellä. Normaalisti munkkiarateille olisi parasta olla L-kirjaimen muotoinen pesä, mutta usein pesitys onnistuu myös tavallisessa pöntössä. Itselläni on toistaiseksi tavallinen pönttö, mutta mikäli se ei toimi, teetän toisenlaisen. Ainakin nyt pari vaikuttaa hyvin innostuneelta!

Tässä videota tämänpäiväisestä pesänrakentelusessiosta: